Raivari, itkupotku, kilari. Nimiä on monia, mutta kaikkia yhdistää sama asia. Vanhemman kylmä hiki ja avuttomuuden tunne. Raivokohtaukset kuuluvat kuitenkin jokaisen lapsen kehittymiseen jossakin vaiheessa ja aistitiedon käsittelyn häiriöistä kärsivillä lapsilla niitä tapahtuu lähes väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Ja kun sellainen sattuu, ei kyseessä ole kenenkään kannalta kiva päivä. Lapsen raivokohtauksen hallitseminen on aina vaikeaa. Jos paikka on vielä julkinen ja kiukku tavanomaista kovempi, voi tilanne olla painajaismainen. Lasten kasvaessa he usein oppivat itse säätelemään tunnetilojansa, mutta erityislapsilla tilanne voi olla jopa päinvastainen. Isomman lapsen äärimmäisiä tunnereaktioita voi olla hankalampi hallita ja ne voivat olla vieläkin nolostuttavampia, erityisesti silloin kun sivustakatsojat eivät tiedä tai ymmärrä lapsesti erityispiirteitä.
Usein erityislasten kiukkukohtaus saattaa johtua siitä, että lapsi joutuu vieraassa sosiaalisessa ympäristössä liian suuren tai äkkinäisen aistikuormituksen kohteeksi. Tällöin puhutaan symptomaattisesta tai ahdistusperäisestä kohtauksesta. Tässä muutamia käytännön vinkkejä, joita voi kokeilla, jos lapsesi on joskus ottanut julkiset pultit:
Ennakoi ja kommunikoi. Anna lapsellesi riittävästi aikaa varautua uuteen tilanteeseen, kun odotat vaikkapa vieraita tai olet itse menossa vierailulle jonnekin. Visuaalisesta ajastimesta saattaa olla lapselle apua tilanteen lähestymisen hahmottamisessa. Samaten tunnetilan ilmaisun apuvälineistä kuten tunnekorteista tai yksinkertaisesta, itse tehdystä “tunneliikennevaloista” voi olla hyötyä. Lapselle kannattaa myös kertoa miksi tuttavien ja ystävien kanssa on mukava ja hyvä viettää aikaa. Muista olla johdonmukainen, kun puhut lapselle. Rohkaise myös lastasi keskustelemaan ajatuksistaan ja huolenaiheistaan ja muista kuunnella häntä ennakkoluulottomasti. Et välttämättä pysty “korjaamaan” asioita, jotka häntä huolestuttavat, mutta voit antaa selkeän signaalin, että hänen huolensa on sinulle oikeasti tärkeä asia ja osoittamalla aitoa empatiaa olet hänen puolellaan.
Aistitoimintaa. Voi olla hyvä idea tarjota lapsellesi voimakasta aistipalautetta tarjoavaa aktiviteettia juuri ennen vieraiden saapumista (tai vierasta, pelottavaa tilannetta). Tämä toiminta voi olla esimerkiksi keinumista, hyppimistä vaikkapa trampoliinilla tai muuta raskasta ponnistelua vaativaa liikuntaa, mistä lapsesi pitää. Joillekin lapsille käsillä tekeminen tai piirtäminen ja askartelu voi myös toimia rauhoittavana tekijänä. Mikäli käytössäsi on aistihuone tai siihen rinnastettava tila, voit käyttää sitä hyväksesi tässä kohtaa. Joskus pelkkien fyysisten kotiaskareiden tekeminen saattaa olla ratkaisu. Lapsen voi ottaa mukaan valmisteluihin vaikkapa pyytämällä häntä kattamaan pöydän tai tiskaamaan. Tällöin hän osallistuu toimintaan ilman, että hänen pitää istua paikallaan ja “osallistua” keskusteluun.
Sähkökatko. Viihdevempaimet ovat varsinkin erityislapselle energiasyöppöjä. Siksi kaikki pelit ja muut vastaavat laitteet on hyvä laittaa pois hyvissä ajoin ennen kuin lapsen odotetaan olevan valmis vaativaan sosiaaliseen tilanteeseen. Voit vaikkapa kuvitella itsesi tilanteeseen, jossa joutuisit jättämään kesken suosikkielokuvasi katsomisen jännittävimmässä kohdassa keskustellaksesi vieraiden ihmisten kanssa asiasta, joka ei välttämättä kiinnosta sinua erityisesti. Mitenköhän hyvin mahtaisit itse selvitä tilanteesta? Erityislapselle siirtyminen “nollat taulussa” -tilanteesta keskittyneeseen tilaan on vielä haastavampaa, joten muista valmistella lastasi tulevaan tilanteeseen vaikkapa laittamalla pelit ja elokuvat pois ajoissa ja lukemalla hänelle jotain lapsille tarkoitettua kirjaa, joka käsittelee vieraanvaraisuutta ennen kuin vieraat tulevat.
Sosiaaliset säännöt ja odotukset. Tee lapsellesi selväksi, että hän voi hyvin pystyellä lähelläsi, kun vieraat saapuvat tai kun menette kylään. Muista myös sanoa, että jos hänestä jossain vaiheessa tuntuu siltä, että hän haluaa lähteä kulkemaan ja touhuamaan omin päin, niin sekin sopii. Muista opetella jo etukäteen lapsesi kanssa miten vieraille esittäytymistä. Vaikka lapsesi ei olisi kovin puhelias, niin opeta häntä vaikkapa sanomaan ihmisille päivää ja kertomaan oma nimensä. Sen lisäksi, että esittäytyminen kuuluu hyviin tapoihin, niin lapsi joka osaa esitellä itsensä kohteliaasti tietää aina miten toimia tilanteessa, jossa on mukana uusia ihmisiä. Sitäpaitsi, lapsi joka osaa kohteliaat käytöstavat, sulattaa vastustamattomasti aikuisten sydämet. Silloin mahdollisista tulevista haastavista tilanteista on huomattavasti helpompi selvitä.
Puuhaa aisteille. Mikäli tiedät, että lapsellesi on hyötyä siitä, että hänellä on jännittävissä tilanteissa jotain puuhaa käsilleen, tai että hän hyötyy vaikkapa halauksesta jännittävässä tilanteessa niin varmista, että lapsellasi on sopiva näpertelylelu tai painoliivi saatavilla. Voitte vaikka yhdessä lapsen kanssa valita hänen mielestään sopivimmat jo valmiiksi. Tarjoamalla lapsellesi aktiivisesti keinoja säädellä omia tunnetilojaan annat hänelle mahdollisuuden kestää tavallisesta poikkeavaa sosiaalista ympäristöä kauemmin. Ennen kaikkea annat hänelle mahdollisuuden itse oppia keinoja, joilla säädellä omia tunnereaktioitaan.
Palkitse ja palaudu. Muista jutella lapsesi kanssa, kun vieraat lähtevät tai kun lähdette itse kylästä kotimatkalle. Kysele miten lapsesi koki tapahtuneen. Sattuiko jotain mikä oli lapsesi mielestä hassua? Oliko joku erityisen kovaääninen tai käytökseltään “hassu”? Tilanteita ei välttämättä tarvitse purkaa kovin syvällisesti, mutta on silti hyvä antaa lapselle mahdollisuus palautua ja kertoa miltä hänestä tuntui. Samalla hänellä on mahdollisuus kokea onnistumista, joka taas toimii hyvänä apuna tulevaisuudessa, kun lapsesi joutuu samanlaiseen tilanteeseen. Mikäli kaikki meni hienosti, niin lapsesi voi jatkossa palata tähän hyvään kokemukseen ja vakuuttaa itselleen, että hän pystyy selviämään uudenlaisista sosiaalisista tilanteista. Mikäli hän taas koki jotain haastavaksi, niin ei välttämättä kannata keskittyä ruotimaan negatiivisia kokemuksia, vaan etsiä joku tilanne, mikä sujui hienosti ja jutella siitä. Liioittelu ei ole hyväksi, mutta kannattaa aina keskittyä positiivisiin kokemuksiin ja pysriä vahvistamaan niitä lapsen mielikuvissa. Näin hän saa hyviä rakennuspalikoita, joiden avulla hän hiljalleen pystyy rakentamaan itselleen vahvempaa minäkuvaa ja uskoa siihen, että haasteista huolimatta hän selviää ja on vahva ihminen.